Armas murhe

New York, NY. Vihdoin kotona! En tiedä mikä ja milloin on aivoissani muljahtanut kun suhtaudun yhteen kaupunkiin kaikista mahdollisista näin suurella kaipauksella. Paikkaan joka ei ole ollenkaan murheeton ja joka on täynnä kummallisuuksia. Kotiin oli kiva tulla. Olin sitä kaivannut.

Aikaisemmista visiiteistä poiketen ja matkan luonteesta johtuen hallussa on nyt auto. NYC:ssä tuiki tarpeeton ja usein varsin hankala kapistus. Suurikin kaupunki saadaan tukkoon autoilla, niin tämäkin. Metro on kaupunkilaisen kulkuväline.

Suurin autoilijan riesa ovat pysäköintijärjestelyt. Paikallisetkaan eivät aina tunnu niitä ymmärtävän. Pitää ottaa huomioon lukuisat opastekyltit, palopostit, autotallit, kirkot, kadunpuhdistuspäivät ja pysäköintiautomaatit. Kinkkisintä on se, että kaikki pysäköintimääräykset vaihtuvat kortteleittain. Jokainen uusi kortteli on uusi haaste.

Aito asia

Philadelphia, PA. Tarkkana pitää olla, myös valtion perustamispuuhissa. Ehkä myös matkustamisessakin. Edellisen päivän sähläily jatkui jo toista päivää. Tarkoitus oli siis löytää Yhdysvaltojen perustamisasiakirja Philadelphiasta. Ei Washingtonista, missä se sijaitsee.

Yhdysvallat todellakin perustettiin Philadelphiassa, paperityötä myöten. Jäljellä tuosta työstä on museoitu pihapiiri taloineen. Kaupunki päästää kiinnostuneen mieluusti tutustumaan tuohon merkittävään ympäristöön.

Ilmaiset liput ja varsin pienet turvatoimet haiskahtavat. Liian helppoa. Väkevä-äänisen oppaan ennakkopuheessa paljastuu syy. Yhtä tuolia lukuunottamatta paikan kalusteet ovat vanhoja mutteivät alkuperäisiä - kirppareilta haalittuja. Taloista on uudellenrakennettu leijonanosa. Mitenköhän vitriineissä olevat vanhat sopimusluonnokset? Minkähän maan ylijäämää ne ovat?

Kiireessä tehty

Lancaster, PA. Toisinaan asiat ovat hukassa. Isotkin asiat. Päivän tehtävänä oli siirtyä Washingtonista Philadelphiaan ja matkalla löytää Harrisburgin epäonninen ydinvoimala sekä Amish-ihmiset. Kyse ei ollut mistään nuppineuloista eikä nappikaupasta.

Laiskottelu ennakkosuunnittelussa ja myöhäinen ajankohta johti siihen, ettei mahtavaa sähköntuotantolaistosta löytynyt hurmaavasta kaupungista. Ei löytynyt ihan liepeiltäkään. Ei löytynyt ollenkaan. Ruuhka-aikana voi löytää korkeintaan tien töistä kotiin. Albaquerquen atomivoimamuseostakaan ei tajunnut ostaa geiger-mittaria.

Amishit ovat pienempiä kuin voimala, mutta runsaslukuisempia. Valitettavasti hämärä laskeutui Lancasterin pikkukaupunkiin samalla kuin se laskeutui muuallekin Yhdysvaltoihin. Pimeässä pirteät ja energiset Amishit olivat hitaalle kameralle aivan liian haastava tehtävä. Mallikkaasti kennolle tallentui vain lehmä. Voiko sanoa Amish-lehmä?

Vietnam revisited

Washington, DC. Olen joskus sanonut olleeni sota-ajan lapsi. Elämäni kahdeksaa ensimmäistä vuotta varjosti kaukana sodittu Vietnamin sota. Silloisessa poliittisesti tiedostavassa Suomessa tuolle kaukaiselle sodalle syntyi suuri painoarvo. Vietnamin sota, kylmä sota ja Euroopan terrorismi tekivät minusta sota-ajan lapsen. Omassa mielessäni.

Washingtonin kaupunki on yhdistelmä valtaa, rahaa sekä menneisyyttä. Valoisaan aikaan kadulla vilisee paljon hyvin puketuneita ihmisiä. Kaikilla kiire ja missio, asema ja fokus. Pukumiesten ja -naisten allot vyöryvät vanhojen ja arvokkaiden talojen välissä. Kaupunki on myös tulvillaan kaikenlaisia muistomerkkejä. Kuuluisien valtiomiesten, osavaltioiden ja menneiden sotien.

Yksi vaikuttavimmista on Vietnamin sodan kaatuneiden muistomerkki. Maahan upotetut marmoripaadet, joihin on kaiverrettu sodassa kaatuneiden 58 159 sotilaan nimet. Vaikka omaisten välitön suru ja paikan hartaus hiljentää, käy myös mielessä ajatus millaisella paadella Vietnamissa muistetaan niitä sodan 2,5 miljoonaa kaatunutta sotilasta ja siviiliä. Riittääkö siihen marmoria?

Ooh ja aah

Wilmington, NC. Itärannikolle leimallista on historia. Kun vertaa länsirannikkoon, kaikki sivilisaation merkit huutavat vanhuuttaan idässä. Länsirannikolla vanha talo on 1800-luvun loppupuolelta, idässä talo on rakennettu 1700-luvulla. Lännessä katuja koristaa muovi, idässä valurauta.

Yksi yhdistävä tekijä kuitenkin on, runsas luonto. Lännestä itään voi nauttia amerikkalaisen luonnon ihmeistä, niitä suuremmin etsimättä. Ainakin suomalaisen silmin katsottuna, jokaisen tienmutkan takana voi vaania seuraava ooh tai aah.

Kalliot, aavikot ja sademetsät sekä tyrskyävät valtameret ovat oma lukunsa. Niiden suuruutta ja monimuotoisuutta voisi taivastella varmasti loputtomiin. Suurempia yllätyksiä ovat kuitenkin järjestäneet villieläimet. Suhteellisen tavallinen näky on taivaalla liitävä haukkaparvi. Toisinaan kyse voi olla meri- tai kondorikotkasta. Orava yhdysvalloisa on kuin citykani Helsingissä. Vastaan voi lönkytellä karhu ja susi. Toinen luonnopuistossa öisellä vessamatkalla, toinen moottoritien laitaa. Puhumattakaan mahtavista, kymmensenttisistä monarkkiperhosista jotka saapuvat koristamaan itärannikon jo puhjennutta ruskaa.

Vastaantulijoiden kaistalta

Myrtle Beach, SC. 800 kilometriä päivässä. Ei paha kun ottaa huomioon pakolliset pysähdykset sekä maisemien taivastelut. Matkailu itärannikolla kärsii länsirannikon kuhnailusta. Aikaa tänne jäi vähemmän.

Matkalla Floridasta Georgian kautta South Carolinaan tulee vastaan toinen toistaan käsittämättömämpiä maisemia ja tienkäyttäjiä. Amerikkalaiset kulkevat pitkiäkin matkoja, ristiin rastiin. Maasto vaihtuu vuoristosta suohon ja aavikkoon. Välillä mennään tietä, välillä alla kulkee tie, välillä yllä neljä. Autot ja bensa ovat halpoja ja maa iso. Mukana kulkee kaikki tarpeellinen, autot ovat isoja.

Autolla voi kuljettaa ihan mitä vain. Amerikkalainen on varsin kekseliäs pakatessaan autoaan. Vastaan on tullut toki paljon klassisia asuntovaunuja ja veneitä. Mielenkiintoisempaa on kuitenkin saada vastaansa auto jonka lavalla köllöttää kymmeniä ostoskärryjä. Tai miten olisi rekan nuppi (siis rekka ilman perävaunua) jonka päälle on pinottu neljä samanlaista rekan nuppia. Puhumattakaan omasta suosikista, autosta jonka päällä rötkötti lentokone.

Tauko

Ormond Beach, FL. Roadtrippailu voi käydä raskaaksi ajan myötä. Kun miltei joka päivä vaihtaa paikkakuntaa ja majoitusta, etsii ruokakaupan ja tutustuu nähtävyyksiin, kuvaa ja tallettaa kuvansa, tekemistä riittää pimeään iltaan. Sitten taas aamulla auton pakkaus, eteenpäin ja sama rumba uudestaan.

Pakollinen huilauspaussi tuli aiheelliseksi Floridassa. Syksystä kylmenevän Yhdysvaltojen miltei aina lämmin nurkkaus veti puoleensa. Osavaltion satojen mailien hiekkarantatarjonnasta valinta osui Ormond Beachiin. Daytona Beachin lähinaapuri eli selvästi sesonkinsa viime metrejä. Paikallinen moottoripyörätapahtuma täytti kaupungin majoituspaikat ja rannat vielä kerran ennen talvea.

Kuuden matkaviikon ensimmäinen auringonotto ja valtameriuiskentelu teki terää. Harley Davidsonien loputtomaan murinaan ja valtameren kohinaan ehti tottua. Nyt nahka punottaa hellänä ja energiaa riittää ainakin loppumatkaan. Loppu...? Ei kai vielä?