Washington, DC. Olen joskus sanonut olleeni sota-ajan lapsi. Elämäni kahdeksaa ensimmäistä vuotta varjosti kaukana sodittu Vietnamin sota. Silloisessa poliittisesti tiedostavassa Suomessa tuolle kaukaiselle sodalle syntyi suuri painoarvo. Vietnamin sota, kylmä sota ja Euroopan terrorismi tekivät minusta sota-ajan lapsen. Omassa mielessäni.
Washingtonin kaupunki on yhdistelmä valtaa, rahaa sekä menneisyyttä. Valoisaan aikaan kadulla vilisee paljon hyvin puketuneita ihmisiä. Kaikilla kiire ja missio, asema ja fokus. Pukumiesten ja -naisten allot vyöryvät vanhojen ja arvokkaiden talojen välissä. Kaupunki on myös tulvillaan kaikenlaisia muistomerkkejä. Kuuluisien valtiomiesten, osavaltioiden ja menneiden sotien.
Yksi vaikuttavimmista on Vietnamin sodan kaatuneiden muistomerkki. Maahan upotetut marmoripaadet, joihin on kaiverrettu sodassa kaatuneiden 58 159 sotilaan nimet. Vaikka omaisten välitön suru ja paikan hartaus hiljentää, käy myös mielessä ajatus millaisella paadella Vietnamissa muistetaan niitä sodan 2,5 miljoonaa kaatunutta sotilasta ja siviiliä. Riittääkö siihen marmoria?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti